Kotivara
Millainen yritys Kotivara on?
Olemme oululainen elintarvikkeiden valmistaja. Toimintamme alkoi 1943 eineksien ja nahkiaisten myynnillä Oulun Raksilassa. Makkaroihin erikoistuimme jo 1947, ja 90-luvulla päätuotteeksemme tulivat meetvurstit. Tunnetuin tuotteemme on Kotivaran Venäläinen meetvursti. Nykyään olemme myös iso poronlihan jalostaja. Kaikki tuotteemme valmistetaan Oulussa omassa meetvurstitehtaassamme. Työntekijöitä meillä on noin 50, eli kaikki kotivaralaiset tuntevat toisensa.
Kuka omistaa Kotivaran?
Olemme suomalainen perheyhtiö. Omistajamme on Orvolan suku jo kolmannessa polvessa. Osa omistajistamme on töissä Kotivaralla ja osa vaikuttaa yhtiön toimintaan olemalla mukana sen hallituksessa.
Mistä nimi Kotivara tulee?
Kotivara perustettiin Oulussa vuonna 1943 elintarvikkeiden valmistajaksi ja myyjäksi. Sodan aikana kotivaran tarve oli jokaiselle tuttu. Kotitalouksilla oli varastoituna niin paljon välttämättömiä ruokia eri tilanteiden varalle kuin ylipäänsä oli säännöstelyn aikana mahdollista. Kotivaran tärkeys vakuutti myös uuden elintarvikeyrityksen perustajat, ja he päättivät ottaa tämän sanan yrityksensä nimeksi. Lue lisää Kotivaran synnystä ja muusta historiasta.
Kotivara – riittävä määrä ruokaa, juomaa ja muita tarvikkeita – on tärkeä myös nykyään. Jokaisella kotitaloudella pitäisi olla valmius selvitä itsenäisesti ainakin kolmen vuorokauden häiriötilanteesta. Lue lisää siitä, miksi Kotivara on Kotivara ja mitä sana merkitsee tänään.
Mistä Kotivaran valmistamia tuotteita voi ostaa?
Tuotteemme ovat valtakunnallisesti myynnissä Suomessa ja Ruotsissa. Myynnistämme noin 70 % tulee Suomesta ja loput ulkomailta. Myös Ruotsissa tuotteemme löytyvät melkein jokaisesta kaupasta, niin suurista kuin pienistä etelästä pohjoiseen.
Mitä varten Kotivara on olemassa ja mitä haluamme saavuttaa?
Haluamme tarjota laadukkaita meetvursteja, kylmäsavupaisteja, porotuotteita ja muita elintarvikkeita Pohjoismaissa ja Itämeren alueella, ja haluamme olla yksi suurimmista meetvurstien valmistajista Pohjois-Euroopassa. Kaikki asiat ympärillämme myös muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Haluamme olla mukana tässä muutoksessa ja tarjota kuluttajille yhä parempia tuotteita ja uusia makuja.
Mikä Kotivaran toiminnassa korostuu?
Haluamme valmistaa hyviä meetvursteja ja siksi panostamme osaamiseen ja sitoutumiseen. Valmistusteknologiamme on modernia ja reseptimme ovat persoonallisia. Niistä rakentuu maukas ja laadukas tuote. Lue lisää siitä, mikä yhdistää meetvurstien valmistamisen oluen, viinin ja juustojen valmistamiseen.
Miten saan yhteyden Kotivaraan ja kuinka pääsen sinne töihin?
Voit jättää viestisi meille suoraan yhteydenottolomakkeella. Lisäksi löydät yhteystietomme internetsivustomme Yhteystiedot-otsikon alta. Kun haluat meille töihin, jätä avoin hakemuksesi yhtiön sähköpostiosoitteeseen kotivara@nullkotivara.fi. tai lähetä hakemuksesi yhteydenottolomakkeen kautta. Työpaikka-asioissa voit myös olla suoraan yhteydessä eri toimintojen vastuuhenkilöihin.
Mitä näillä sivuilla kerrotaan?
Haluamme kertoa avoimesti kaikesta toiminnastamme, koska kuluttajilla on mielestämme oikeus tietää syömästään ruoasta. Lisäämme vastauksia ja muuta materiaalia sivuillemme koko ajan. Jos sinua askarruttavaan kysymykseen ei löydy täältä vastausta, lähetä meille viesti kuluttajapalvelumme kautta. Yhteystiedot löydät jokaisen sivun alaosan oranssista osiosta.
Tuotteiden ominaisuudet
Miksi meetvursti säilyy pitkään?
Meetvurstissa on useita haitallisten mikrobien kasvua ja aistinvaraisten ominaisuuksien (esim. maku, väri, suutuntuma) muutoksia hidastavia tekijöitä, joiden yhteisvaikutus näkyy pitkänä säilyvyytenä. Näitä ovat suola, savustaminen, alhainen vesipitoisuus, alhainen pH, säilöntäaineena käytettävä nitriitti ja hapettumisenestoaine sekä startteripuhdasviljelmä, joka estää haitallisten mikrobien kasvun ja kypsyttää meetvurstin. Myös mahdollisimman vähän happea sisältävä pakkaus ja monet pakkauksen ominaisuudet pidentävät säilyvyyttä.
Kaikkien markkinoille tulevien meetvurstien säilyvyys testataan säilyvyyskokeilla ennen kuin valmistaja päättää tuotteelle luvattavan säilyvyyden. Pakkauksissa ilmoitettu säilyvyysaika tarkoittaa avaamattoman pakkauksen säilyvyyttä oikeissa säilytysolosuhteissa.
Mitä meetvurstin lihapitoisuus tarkoittaa?
Raa’assa lihassa on luontaisesti paljon vettä. Kypsytyksen aikana sitä haihtuu meetvurstista runsaasti pois – meetvurstin paino alentuu kypsytyksessä jopa kymmeniä prosentteja. Lihapitoisuus ilmoitetaan kertomalla, kuinka paljon meetvurstimassaan on laitettava raakaa lihaa, jotta saadaan 100 g valmista meetvurstia. Näin meetvurstin lihapitoisuus voi olla esim. 130 g lihaa / 100 g valmista meetvurstia. Lue lisää lihapitoisuudesta.
Miksi meetvurstissa on paljon suolaa?
Suola parantaa meetvurstin säilyvyyttä ja tuo makua. Suola on myös välttämätön osatekijä meetvurstin kypsytyksessä: yhdessä alhaisen pH:n kanssa se muuttaa lihaproteiinien rakennetta niin, että valmiista tangosta tulee meetvurstimaisen kiinteä.
Mitkä Kotivaran meetvurstit sisältävät keskimääräistä vähemmän suolaa?
Ruokasuolan eli natriumkloridin natrium on ihmiselle liikaa saatuna haitallista. Siksi elintarvikkeiden suolapitoisuus täytyy lain mukaan ilmoittaa niiden sisältämän natriumin perusteella. Jos elintarvikkeeseen tulee natriumia muistakin lähteistä kuin ruokasuolasta, natrium lasketaan silti mukaan suolapitoisuuteen.
Ruoan suolapitoisuutta voidaan alentaa korvaamalla natriumkloridia muilla suoloilla – yleensä kaliumkloridilla. Näissä Kotivaran meetvursteissa valmistukseen on käytetty myös kaliumkloridia alentamaan suolapitoisuutta:
Kevyt Venäläinen meetvursti 170 g – suolaa 2,0 %
Kevyt Venäläinen meetvursti 450 g – suolaa 2,0 %
Keskimäärin meetvurstien suolapitoisuus on noin 4 %.
Miten saan selville, onko meetvurstissa allergisoivia valmistusaineita?
Laki edellyttää yleisten allergeenien korostamisen elintarvikepakkauksien tuoteselosteissa. Kotivaran pakkauksissa yleiset allergeenit on lihavoitu.
Mitä luomu tarkoittaa meetvurstissa?
Luomu tarkoittaa luomumaatalouden tuotteita, jotka on tuotettu luomulainsäädännön vaatimusten mukaan. Tuotteiden aineksista vähintään 95 % on oltava luomua. Luomumeetvurstissa lihan lisäksi myös mm. mausteet ovat luomua. Luomutuotteet tunnistaa EU:n luomumerkistä.
Mitä Kotivaran pakkauksissa olevasta eränumerosta selviää?
Elintarvikkeiden valmistuksessa kaikkien tuotteiden ja raaka-aineiden täytyy olla jäljitettäviä. Eränumeron perusteella tiedämme, milloin tuote on valmistettu, mitä ja mistä tulevia raaka-aine-eriä siihen on käytetty ja minne tuote on toimitettu.
Numeron perusteella myös löydämme raaka-aineisiin liittyvät eräkohtaiset dokumentit sekä valmistuserän omavalvonta- ja prosessitiedot (esim. lämpötilat ja pH:t meetvurstin koko kypsytyksen ajalta). Näin pystymme myöhemmin todentamaan, että valmistus on mennyt toivotulla tavalla.
Mitä meetvurstipakkauksissa käytettävä suojakaasu on?
Elintarvikkeita pakataan suojakaasuun, jotta ne säilyisivät pidempään. Leikkelepakkauksiin käytetään suojakaasua, jossa on mahdollisimman vähän happea. Hapettomuus hidastaa mikrobien kasvua sekä kemiallisia reaktioita, jotka voivat muuttaa elintarvikkeen makua tai väriä. Kotivaran käyttämä suojakaasu on typen (ilmakehän yleisin kaasu) ja hiilidioksidin sekoitus.
Miten tyhjät pakkaukset voi kierrättää?
Kotivaran tyhjät pakkaukset voi laittaa muovikeräykseen. Pyyhkäise pakkaus tarvittaessa puhtaaksi. Paperisia etikettejä ei tarvitse irrottaa.
Valmistusaineet
Mitä vaatimuksia Kotivaralla on käyttämälleen lihalle?
Kotivara ostaa lihaa vain sellaisilta toimijoilta, jotka ovat elintarvikeviranomaisten valvonnan alaisia. Meille saapuvan lihan tulee täyttää mikrobiologiset, kemialliset ja aistinvaraiset laatuvaatimuksemme. Lihaerään liittyvien dokumenttien täytyy olla kunnossa ja lain- ja sopimustenmukaisten tutkimusten on oltava tehtyjä. Pakkausten on oltava suojaavia ja säilytys- ja kuljetuslämpötilojen oikeita. Kaikki saapuvat lihaerät tutkitaan Kotivaran omassa laboratoriossa ja lihaa voidaan käyttää valmistuksessa vasta laboratoriotutkimusten hyväksynnän jälkeen. Lue lisää lihatoimittajistamme.
Mitä vaatimuksia Kotivaralla on lihatoimittajilleen?
Toimittajayritystemme on oltava elintarvikeviranomaisten valvonnan alaisia. Vaalimme pitkäaikaisia toimittajasuhteita lihantoimittajiemme kanssa. Näin pystymme kehittämään toiminnan laatua mm. toimittaja-auditointien avulla.
Edellytämme lihantoimittajiltamme vastuullisuusasioiden hyvää hoitoa ja vastuullisuusraportointia. Hyödynnämme riippumattomien arvioijien maaluokituksia ja suuntaamme omia valvontakäyntejämme toimittajayrityksiin, joilla on vastuullisuusraportoinnissaan kehitettävää. Lue lisää siitä, mitä vaadimme lihatoimittajiltamme.
Mistä liha tulee?
Sian- ja naudanlihamme tulee yleensä Suomesta, Tanskasta ja Saksasta. Hevosenliha tulee EU:sta ja Kanadasta sekä Argentiinasta. Poronliha tulee Suomesta ja Ruotsista. Saksanhirvenliha yleensä Puolasta ja Espanjasta. Liha on aina peräisin elintarviketuotantoon hyväksytyistä ja viranomaisvalvotuista laitoksista. Asetamme lihalle samat laatuvaatimukset kasvatus- ja teurastusmaasta riippumatta. Lue lisää parhaasta mahdollisesta lihasta.
Miten jäljitettävyydestä huolehditaan?
Kaikkien elintarvikkeisiin käytettävien raaka-aineiden on oltava jäljitettävissä. Jokainen toimija vastaa jäljitettävyydestä ”yhden pykälän” eteen- ja taaksepäin. On lakisääteistä, että elintarvikkeiden raaka-aineita voi ostaa vain sellaisilta toimijoilta, jotka jatkavat jäljitettävyysketjua taaksepäin aina alkutuotantoon saakka. Jäljitettävyyttä testataan säännöllisesti.
Tiedämme pakkauksesta löytyvän eränumeron perusteella, milloin tuotteemme on valmistettu, mitä ja mistä tulevia raaka-aine-eriä siihen on käytetty ja minne tuote on toimitettu. Numeron perusteella löydämme myös kaikkiin käytettyihin raaka-aineisiin liittyvät eräkohtaiset dokumentit sekä valmistuserän omavalvonta- ja prosessitiedot (esim. lämpötilat ja pH:t meetvurstin ja muiden tuotteiden koko kypsytyksen ajalta).
Meetvurstin valmistus
Miten meetvursti valmistetaan?
Lihasta, mausteista ja muista valmistusaineista tehdään meetvurstimassa, joka ruiskutetaan makkarankuoriin tangoiksi. Tangot viedään 4-5 viikkoa kestävään kypsytykseen. Meetvurstia ei kypsytetä lämmöllä vaan fermentoimalla, kuivaamalla ja kylmäsavustamalla. Lämpötila ei missään vaiheessa nouse juurikaan yli normaalin huoneenlämmön.
Yleisiä fermentoimalla eli mikrobien vaikutuksella kypsytettäviä ruokia ovat mm. meetvurstit, juustot, viinit ja oluet. Meetvurstin valmistusaineisiin kuuluva startteripuhdasviljelmä sisältää fermentoitumisen käynnistävän päämikrobikannan, joka lisääntyy nopeasti ja estää haitallisten mikrobien kasvun. Samalla se kypsyttää meetvurstin. Lähes kaikkien fermentoimalla valmistettavien ruokien valmistus tapahtuu nykyään startteripuhdasviljelmän avulla.
Myös kuivuminen on oleellinen osa meetvurstin valmistusta: kypsyttämisen aikana meetvurstista haihtuu runsaasti siihen lihasta luontaisesti tullutta vettä. Kylmäsavustus antaa meetvurstille makua ja väriä.
Mitä kylmäsavustus tarkoittaa?
Meetvursteja ei kypsytetä lämmöllä vaan fermentoimalla, kuivaamalla ja kylmäsavustamalla. Kypsytysuunien lämpötila ei missään vaiheessa nouse paljon yli normaalin huoneenlämmön. Kylmäsavustus tarkoittaa, että savu tuotetaan kypsytysuunin ulkopuolella ja se jäähdytetään matkalla uuniin. Kylmäsavu ei siis tuota uuniin lämpöä. Lue lisää meetvurstin valmistamisesta.
Onko meetvurstin kylmäsavustuksessa käytetty savu oikeaa savua?
On. Kotivaralla kylmäsavustukseen käytetty savu tehdään Hailuodossa valmistetusta leppäpurusta. Purua ei polteta ilmiliekillä, vaan savu muodostetaan purua kuumentamalla.
Kuinka pitkään meetvurstin kypsytys kestää?
Meetvurstien kypsytys tapahtuu fermentoimalla, jossa lämpötila ei missään vaiheessa nouse juurikaan yli normaalin huoneenlämmön. Kypsytysaika riippuu mm. meetvurstintangon paksuudesta, rasvapitoisuudesta, karkeusasteesta ja halutusta kuivumisasteesta. Pitkä kypsytys tuo meetvurstiin enemmän makua. Esim. Venäläisen meetvurstin kypsytys kestää Kotivaralla noin 5 viikkoa.
Laadunvarmistus
Mitä vaatimuksia Kotivara asettaa tuotteilleen?
Tuotteiden on oltava turvallisia ja lain vaatimusten mukaisia. Tuotteiden on myös vastattava niille luvattuja ominaisuuksia ja aistinvaraisia vaatimuksia.
Tuotteiden turvallisuudesta ja ominaisuuksista huolehditaan omavalvonnalla ja laatujärjestelmällä. Myös henkilöstön perehdyttäminen on tärkeä osa tuoteturvallisuutta: uudet työntekijämme osallistuvat eri työvaiheisiin vasta niihin saadun perehdytyksen jälkeen.
Mitä laatujärjestelmä BRC tarkoittaa?
Yrityksissä käytettävien laatujärjestelmien tarkoitus on varmistaa, että kaikki työvaiheet tehdään suunnitellusti ja aina oikealla tavalla, ja että tuloksia mitataan riittävän usein. Laatujärjestelmä pitää sisällään ohjeet työvaiheiden ja mittaamisen tekemiseen.
Kotivaralla on käytössä elintarvikealalle suunnitellun BRC -standardin mukainen laatujärjestelmä, jonka ulkopuolinen arvioija Bureau Veritas auditoi säännöllisin väliajoin.
Mitä tuoteturvallisuusjärjestelmä HACCP tarkoittaa?
HACCP tulee sanoista Hazard Analysis and Critical Control Point – suomeksi ”vaarojen arviointi ja kriittiset hallintapisteet”. Järjestelmän idea on tunnistaa kaikki ne elintarvikkeen valmistamiseen liittyvät työvaiheet, jotka ovat tuoteturvallisuuden kannalta kriittisiä ja valvoa niitä tehokkaasti. HACCP on osa laatujärjestelmää.
Tuotekehitys
Miksi Kotivara tekee tuotekehitystä?
Tuotekehityksemme tarkoitus on tehdä tuotteistamme kuluttajille yhä parempia. Tämä tarkoittaa sekä tuotteiden makua että muita ominaisuuksia.
Tuotekehityksemme tuloksia ovat mm. Suomen kevein markkinoilla oleva meetvursti ja Suomen ensimmäinen lisäaineeton meetvursti. Toivomme kaikilta meetvurstiemme ja muiden tuotteidemme syöjiltä palautetta tuotteidemme mausta ja ominaisuuksista. Kuluttajapalvelun yhteystiedot löydät jokaisen sivun alaosan oranssista osiosta.
Jos minulla on meetvursteihin liittyvä tuotekehitysidea, miten kannattaa toimia?
Arvostamme suuresti tuotekehitysehdotuksia ja tuotteisiimme liittyvä palautetta, joita saamme tuotteidemme käyttäjiltä ja meetvurstien syöjiltä.
Jos markkinoilta mielestäsi puuttuu tietynlainen meetvursti tai jos sinulla on nykyisiin tuotteisiimme liittyvä kehitysehdotus, ota meihin yhteyttä. Kuluttajapalvelun yhteystiedot löydät jokaisen sivun alaosan oranssista osiosta.
Myynti ja markkinointi
Mistä saan lisätietoa Kotivaran tuotteista?
Tutustu tuotteisiimme nettisivuillamme. Löydät yleistä tuotetietoa myös usein kysytyistä kysymyksistä (tämä osio). Jos haluamaasi tietoa ei löydy, lähetä meille viesti. Katso yhteystietomme.
Miten Kotivara palvelee sosiaalisessa mediassa?
Kotivara on Suomessa Facebookissa ja Instagramissa – ota meidät seurantaan! Vastaamme mahdollisimman nopeasti myös sosiaalisen median kautta tulleisiin kysymyksiin.
Jos haluamaani Kotivaran tuotetta ei löydy suosikkikaupastani, miten kannattaa toimia?
Kaupat ja kaupan ketjut päättävät myymälöissä tarjolla olevan tuotevalikoiman. Jos et löydä suosikkikaupastasi haluamaasi tuotetta, asiasta kannattaa kertoa lihaosaston työntekijöille. Suomalaiset ruokakaupat pystyvät sujuvasti tilaamaan kaikkia Kotivaran kuluttajatuotteita.
Mistä voin tietää, milloin Kotivaran tuotteita myydään tarjouksessa?
Tulevia tarjouksia suunnitellessaan kaupan ketjut tekevät yhteistyötä Kotivaran kanssa. Varsinaisen päätöksen tarjouksista ja niiden viestinnästä kauppa tekee itsenäisesti. Seuraa suosikkikauppasi mainontaa ja viestintää.
Ovatko Kotivaran valmistamat kaupan merkkituotteet samoja kuin Kotivaran omat tuotteet?
Eivät ole. Valmistamamme kaupan merkkituotteet on kehitetty yhteistyössä kaupan kanssa. Tuotteet poikkeavat reseptiltään ja kypsytykseltään omista tuotteistamme.
Ovatko ulkomailla myytävät Kotivaran tuotteet samoja kuin Suomessa myytävät?
Pääsääntöisesti ovat. Tuotteiden nimet kuitenkin vaihtelevat markkina-alueittain. Suomen ”meetvurstia” kutsutaan Ruotsissa ja Virossa aina nimellä ”salami” ja Tanskassa usein nimellä ”spegepølse” (savumakkara).
Meetvurstinsyöjien mieltymyksissä on myös jonkin verran markkinakohtaisia eroja. Esimerkiksi Ruotsissa pippurimeetvursti on paljon suositumpaa kuin Suomessa.
Kaikissa maissa myytävät Kotivaran tuotteet valmistetaan omassa meetvurstitehtaassamme Oulussa.
Poro
Miten Kotivaran poronliha leikataan?
Kaikki suomalaisilta paliskunnilta ostamamme poronruhot leikkaavat alan ammattilaiset, joka on ollut suurelta osin sama jo useamman vuoden ajan. Leikkaamossamma on erillinen kalvotuskone ja tuotteet nopeasti pakastava ”shokkipakkanen”. Saamme horeca-käyttäjiltä hyvää palautetta niin leikkuujäljestä kuin tuotteidemme tasalaatuisuudesta.
Mitä poronlihan satokausi tarkoittaa?
Poronhoitovuosi perustuu porojen luontaiseen käyttäytymiseen. Tästä syystä porojen teurastus tapahtuu vain poroerotuskaudella, joka kestää syyskuun lopulta tammikuulle. Puhekielessä tästä käytetään usein termiä ”poronlihan satokausi”. Lue mielenkiintoinen juttu siitä, miksi poromies pitää työtään maailman hienoimpana ammattina.
Onko poronlihan saatavuus ympärivuotista?
On, vaikka poroerotukset ja porojen teurastus tapahtuvat aina syksyllä. Pakastamme kaiken leikkaamamme poronlihan ”shokkipakkasella”, jolloin tuorelihan laatu säilyy hyvänä ympäri vuoden. Huomaa kuitenkin, että joidenkin ruhonosien kysyntä on useina vuosina ylittänyt Suomessa tuotetun poronlihan tarjonnan. Katso 7 faktaa, jotka sinun on hyvä tietää poronlihasta ja sen ostamisesta.
Mistä Kotivaran porotuotteita voi ostaa?
Ostat poronlihaa kätevästi suoraan verkkokaupastamme kotiin toimitettuna. Saatavilla on neljä erilaista poroboxia, kaikki laatulihaa Pohjois-Suomen paliskunnista. Lihat on tuorepakastettu ja yksittäispakattu. Kilohinnat ovat varsin edullisia. Tutustu poroboxeihin ja kotiinkuljetukseen verkkokaupassamme.
Lisäksi löydät Poron kylmäsavupaistin vähittäiskaupoista.
Poron horeca-tuotteet ovat saatavissa kotimaisten tukkujen kautta.