Erittäin hyvä tomaattikeitto kauniisiin kesäpäiviin tarjoillaan aina
Kotivaran salamilla! Kylkeen raikkaat ja melkein itsestään valmistuvat vartaat.
Siinäpä se, olkaa hyvät.
Ainekset
1 tlk Mutti tomaattimurskaa
1 iso keltasipuli
2 rkl tomaattipyrettä
1 kanaliemikuutio
5 dl vettä
Suola
Pippuria
Voita paistamiseen
0,5 dl ruokakermaa
Basilikatahna:
2 dl ranskankermaa
1 ruukku tuoretta basilikaa
Fetajuustoa (150 g)
1 rkl oliiviöljyä
Tarjoiluun
Kotivaran salamia
Patonkia
Oliiviöljyä
Grillitikkuja
Minitomaatteja
Tee näin:
- Sekoita yhteen ranskankerma, silputut basilikanlehdet, oliiviöljy ja fetajuusto. Lisää suola ja pippuri. (säästä kokonaisia basilikanlehtiä keiton päälle ja vartaisiin)
- Kuori ja pilko sipuli, kuullota voissa.
- Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi.
- Sekoita isossa kattilassa tomaattimurska, kuullotettu sipuli, tomaattipyre, tomaattikuutiot, kanaliemikuutio ja vesi.
- Keitä keittoa ensin 10 minuuttia ja lisää suola sekä pippuri.
- Sekoita keitto nyt sauvasekoittimella tasaiseksi ja kypsennä vielä10 minuuttia.
- Lisää keittoon kerma, sekoita ja nosta pois liedeltä.
- Leikkaa leipä pienemmiksi paloiksi ja paahda pannulla
- Laita varrastikkuihin vuorotellen minitomaatteja, basilikanlehtiä, paahdettuja leipäpaloja ja salamisiivuja.
- Tarjoile tomaattikeittoa syvistä kulhoista, lisää päälle nokare basilikatahnaa, koristeeksi basilikanlehtiä, loraus oliiviöljyä ja mustapippuria. Aseta varrastikku jokaisen kulhon reunalle.
Nauti ateriastasi ja kesäisestä tunnelmasta!