Kotivaran verkkokauppa avattu – poroboxit nyt kotiinkuljetuksella

Laadukas poronliha on Lapin herkkua, jonka saatavuus muualla Suomessa on monesti hankalaa tai kallista. Kotivaralla aloitettiin syksyllä 2020 hankkeen, jolla haluttiin korjata tämän epäkohdan – kehitimme laadukkaasta poronlihasta jokaiseen kotipakastimeen sopivan poroboxin. Aluksi boxeja myytiin noutomyyntinä Kotivaran tehtaalta Oulusta. Kysyntä osoitti nopeasti, että tällaista porotuotetta oli kaivattu joten nyt palvelua laajennetaan myös kotiinkuljetuksella.

Poroboxin ostajat ovat tyytyväisiä siihen, että Kotivaralta saa ostaa hyvään hintaan juuri niitä parhaita poron paloja, joita kotikokkailijat haluavat, ja vieläpä sopivan määrän

Suosion myötä olemme päättäneet laajentaa poroboxien myyntiä kotiinkuljetuksella. Palvelu on käynnistetty huhtikuun alussa pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Vielä tämän kevään aikana kotiinkuljetus laajenee myös Lahteen, Tampereelle ja Ouluun.

Kotiinkuljetus maksaa aina saman 9,90 € niillä alueilla, missä kuljetus on saatavilla. Oulussa jatkuu myös mahdollisuus noutaa poroboxit suoraan tehtaalta – tästä lähtien tilaus vain tehdään sujuvan verkkokauppamme kautta.

Poroboxi-asiakkaamme kertovat arvostavansa Kotivaran poronlihassa ennen kaikkea hyvää laatua sekä palvelua, jonka avulla voi ostaa poronlihaa edullisesti ilman ylimääräisiä välikäsiä.

”Poroboxin ostajat ovat tyytyväisiä siihen, että Kotivaralta saa ostaa hyvään hintaan juuri niitä parhaita poron paloja, joita  kotikokkailijat haluavat, ja vieläpä sopivan määrän, joka mahtuu omaan kotipakastimeen”, sanoo Kotivaran myyntipäällikkö Sakke Liedes

Poroboxi

Kotivara on useita vuosia ollut yksi Suomen suurimmista poronlihan jalostajista. Lähes kaikissa ruokakaupoissa myynnissä olevat Poron kylmäsavupaistisiivumme ovat suosittuja tuotteita monissa kodeissa.

”Ostamme porot suoraan pohjoisen paliskunnilta ja leikkaamme ne huolellisesti omassa leikkaamossamme tarkkojen laatuvaatimuksen mukaisesti. Aiemmin parhaat palat, esimerkiksi fileet, myytiin suoraan ravintoloille ja tukkureille. Nyt tuotteet ovat verkkokauppamme avulla myös suoraan kuluttajien saatavilla”, kertoo Liedes.

”Jatkamme verkkokauppamme kehittämistä ja näemme hyviä mahdollisuuksia laajentaa valikoimaamme ja toimitusalueita. Verkkokauppa on nyt jo esimerkki siitä, miten hyvät elintarvikkeet voidaan tuoda tuottajalta suoraan kotiovelle helposti ja edullisesti.”

Tutustu Kotivaran verkkokappaan tästä linkistä!