Harjun veljekset valmistavat Maistilassa vuodessa noin 70 000 litraa olutta, määrän, jonka iso panimo tekee neljä viisi kertaa päivässä. Pienpanimoyrittäjän silmissä ei loista dollarin kuvat, vaan enemmänkin tähtäimessä ovat taivaissa kirjoitetut liitot.
Kello on kymmentä vaille 12 keväisen aurinkoisena torstaina, kun astumme sisään pikkuriikkiseen myymälään. Tiskin takaa tervehtii mies ja huikkaa meille ohimennen asiakasta palvellessaan:
– Tulkaa siitä vasemmanpuoleisesta ovesta. Sillä puolella on vähän enemmän tilaa.
Mies osoittautuu Riku Harjuksi, joka omistaa pienpanimo Maistilan yhdessä veljensä Joni Harjun kanssa. Riku ottaa tilanteen haltuun jotakuinkin samoin tein ja alkaa kertoa meille siitä itsestään: oluen panemisesta. Kohta olemme jo eräänlaisessa alkupisteessä: mallashuoneessa, säkkien ja rouhintakoneen ääressä.
Brittiläinen kauramallas pyörähtää suussa miellyttävän makeana ja jännällä tavalla tutunoloisena.
– Maltaita on kymmeniä ja kymmeniä erilaisia. Me käytämme lähes sataprosenttisesti kotimaista. Ohraa, vehnää, ruista, kauraa, Riku kertoo.
Tietyt erikoismaltaat ja -maut veljekset hankkivat kuitenkin kauempaa, yleensä Belgiasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta. Riku avaa yhden säkin suuta ja kehottaa nappaamaan jyväsen maistiaiseksi. Brittiläinen kauramallas pyörähtää suussa miellyttävän makeana ja jännällä tavalla tutunoloisena. Weetabix, joku meistä naurahtaa.
Mallasvaraston yläpuoliselta parvelta kurkkaavat Elmo ja Manu, isä ja poika, jotka haukahtavat meille muutaman kerran aivan kuin varalta. Koiria ei kuitenkin kiinnosta hassunhauska musisointi, joka pärähtää soimaan tiheästi panimon puolella ja kertoo, että Maistilan panimomyymälän tiskillä on jälleen asiakkaita.
– Odottakaas hetkinen, Riku huikkaa ja katoaa myymälän puolelle.
Mikäs meillä on odottaessa. Kauramallas on vaihtunut olutlaseihin. Täysiin toki.
Erottumissaumaa ja kokeilevaa ideologiaa
Edellisenä päivänä panimossa on ollut 16-tuntiset pullotuskarkelot. Painetankki, jossa Maistilan olut hiilihapotetaan ja josta se lopulta lasketaan pulloihin, vetää tuhat litraa. Se on samalla yhden oluterän maksimimäärä. Kaksipillisen pullotuskoneen avulla pullotetaan 700–800 pulloa tunnissa.
Kaikkinensa Maistilassa valmistetaan vuodessa 70 000 litraa olutta. Vertailun vuoksi: isossa panimossa sama määrä olutta tehdään neljä viisi kertaa päivässä.
”Olemme menneet samalla ideologialla myös kaupalliselle puolelle. Tekeminen on erilaista, kokeilevaa. Se on moottori, joka innostaa jatkuvasti.”
Viidessä ja puolessa vuodessa Maistilasta on tullut ulos kaikkiaan noin 300 eri tuotetta. Vakiotuotteita on muutamia, mutta esimerkiksi kausituotteiden sijaan tarjolla on suosituksia vaikkapa jouluksi tai kesähelteille. Veljesten intohimo ovat belgit, joita Riku kuvaa jänniksi ja monimuotoisiksi. Kyse on myös bisneksestä.
– Belgeissä on erottumissaumaa. Suomalaiset panimot eivät valmista niitä niin paljon.
Ennen yrityksen perustamista veljekset harrastivat kotioluen keittelyä muutaman vuoden, oluita jo pidempään. Olutseurassa on oltu kymmenisen vuotta.
– Tietyllä tapaa olemme menneet samalla ideologialla myös kaupalliselle puolelle. Tekeminen on erilaista, kokeilevaa. Se on moottori, joka innostaa jatkuvasti, Riku kiteyttää.
Yhden vinkin mies antaa niille, jotka miettivät askelta harrastuksesta yrityksentoimintaan: dollarin kuvat silmissä oluita ei kannata ruveta tekemään.
Vastaus valkean lagerin maalle
Vaikka Maistila-vuosia on takana vasta vajaa kuusi, niissäkin olutkulttuuri on ehtinyt muuttua. Rikun mukaan tärkein muutos näkyy rohkeudessa ja kokeilunhalussa.
– Maistelu on korvannut määrää. Tilalle on tullut elämyksellisyys. Oluissa kiinnostavat nyt myös paikallisuus, se, missä olut on tehty.
Niille, jotka edelleen epäilevät, ettei olut ole ruokajuoma, Rikulla on selkeä vastaus.
Suomi on perinteisesti ollut vaalean lagerin maa. Maistilassa juuri nyt myyvät mm. marjaiset, hedelmäiset ja limuisat, happamat oluet, sekä erilaiset IPAt. Rikun mukaan pienpanimolle paras tuote on kuitenkin aina uutuus.
Niille, jotka edelleen epäilevät, ettei olut ole ruokajuoma, Rikulla on selkeä vastaus: jokaiseen ruokaan löytyy sopiva olut.
– Ruokapuoli korostuu koko ajan enemmän oluen kanssa. Tämä on huomattu pikku hiljaa ruokaravintoloissa. Myös asiakkailta on tullut vaatimuksensa sille, että ruuan kanssa on tarjolla oikeanlaista olutta.
Taivaissa kirjoitettu liitto
Me olemme sikäli helppoja panimovieraita, että meillä on mukana omat eväät. Niistä vastaa Kotivaran myyntipäällikkö Sakke Liedes. Eväslaukusta löytyy Kotivaran klassikkoa eli Venäläistä meetvurstia sekä kylmäsavupaistia, sapaksia ja snack-tankoja. Lautasella pääsevät myös uutuudet eli The Scandinavian Snack Companyn snackit.
Mutta mitä olutmies suosittelee kaveriksi millekin?
– Suolaiset lihat ja olut ovat sellainen taivaassa kirjoitettu liitto, Riku kiteyttää.
Noin yleisesti Riku kehottaa olemaan luova ja kokeilemaan: kokeilemisen kautta löytää omaan makumieltymykseen sopivia pareja. Matkan voi aloittaa tapastyyppisten herkkujen tulisuusasteesta. Tulisten herkkujen kera Riku itse sammuttaisi janoa vehnäoluella tai belgityyppisellä oluella, jossa on makeutta mutta joka ei ole voimakkaasti humalainen. Maistilan valikoimasta tarjoilulautasen viereen sujahtaisivat luontevasti Leiskaus, Tripel ja Det Var Det.
Mietojen ja rasvaisten tapaksien kaveriksi mies ojentaisi IPOja ja APOja, selkeästi humalaisempia ja tummempia oluita.
Mietojen ja rasvaisten tapasherkkujen kaveriksi mies ojentaisi IPOja ja APOja, selkeästi humalaisempia, happamampia ja tummempia oluita, joissa voisi olla myös ripaus pippuria ja mustaherukkaa. Maistilan valikoimista voisivat olla listalla esimerkiksi seuraavat: Muisku vadelma + raparperi sour ale, Mango Tango mangosour, Moood milk stout, Musta Jaska Imperial stout ja Kaira IPA.
Rupattelevaa lihatiskimeininkiä
Aina vuoden 2020 maaliskuuhun asti Maistilan tuotteista 75 % lähti ravintoloihin eri puolille Suomea. Loput 25 % jakaantuivat lähialueen vähittäiskauppoihin ja omaan myymälään.
Sitten tuli korona, joka muutti kuviota oleellisesti. Suurin osa liikevaihdosta tulee nyt omasta myymälästä, siitä, jonka hauskanletkeä asiakashälytysmusiikki soi mukavan usein myös vierailumme aikana.
Jos vastaavassa tilanteessa olisi oltu muutama vuosi aikaisemmin, panimossa voisi olla hiljaista.
Jos vastaavassa tilanteessa olisi oltu muutama vuosi aikaisemmin, panimossa voisi olla hiljaista. Vuodesta 2018, alkoholilain uudistuksen myötä, pienpanimot ovat saaneet avata omat kauppansa panimon kupeeseen. Myynnissä olevissa omissa tuotteissa prosentit voivat olla maksimissaan 12. Myytävissä vierailijoissa raja on pienempi: 5,5 %.
Kaupassa kiteytyvät pienpanimon vahvuudet. Kokeiltavaa ja elämyksellisyyttä riittää, jos on liikenteessä avoimin mielin. Myös palvelu on jotain muuta kuin peruskaupassa.
– Se on sellaista vanhan liiton lihatiskimeininkiä. Mielellään rupattelemme ja kerromme oluista enemmänkin, Riku kuvailee.
Entä mikä tilanne pienpanimolla on vähittäiskaupoissa? Suosivatko paikalliset kaupat paikallista?
– Riippuu siitä, miten kauppa näkee paikallisuuden arvon, sillä esillepano on kauppiaan päätettävissä. Yleisesti ottaen ollaan samassa veneessä kuin muutkin oluet hyllyssä. Me emme ole ostaneet rahalla näkyvyyttä. Jos myyntiä tulee, esillepano luonnollisesti paranee.
Pelkkä toivominen ei riitä
Suomenpienpanimot.fin mukaan Suomessa on kaikkiaan 117 pienpanimoa. Niiden tuotantomäärien variaatio on kuitenkin suuri. Siinä, missä esimerkiksi Maistila valmistaa 70 000 litraa olutta vuodessa, jonkun toisen pienpanimon tuotanto voi olla jopa 10 miljoonaa litraa. Alkoholiveron pienpanimoalennus määräytyy litrojen ja alkoholipitoisuuden mukaan.
Pienpanimoiden kesken meininki on Rikun mukaan avointa.
– On mukava toimia yhdessä. Se on sellaista yhteen hiileen puhaltamista. Kyselemme toisiltamme vinkkejä laitteistoista, raaka-aineista tai vaikkapa kokemuksia uudesta hiivasta.
Samaan tilaukseen mahtuu useamman pienpanimon raaka-aineita tai esimerkiksi kegejä, joiden pino yltää tällä hetkellä Maistilan kattoon asti. Kegeissä, 30 litran asioissa, olut lähtee ravintoloihin sitten, kun taas lähtee.
Mistä syntyvät olutreseptit? Toisinaan siihen menee kolme minuuttia, toisinaan puoli vuotta.
Moni varmaan miettii, mistä syntyvät olutreseptit. Samaa kysymme tietysti myös me ja kuulemme heti, että pelkällä toivomisella ei päästä pitkälle. Olennaista on suunnittelu ja elementtien hakeminen.
– Toisinaan siihen menee kolme minuuttia, toisinaan puoli vuotta, Riku naurahtaa.
Kippis sille ja suomalaiselle yrittäjyydelle – rohkeudelle, kokeilunhalulle ja elämyksellisyydelle.