Pienet salamipiirakat

0
(0)

Pienet Kotivaran salamipiiraat säestää iloisesti vaikkapa elokuisen illan rapujuhlia. Ja näitähän voi tehdä ihan jokaiselle omansa. Toki näitä Kotivaran salamipiiraita on syytä jättää myös seuraavan aamun brunssille.

Piirakkataikina

  • 125 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl vettä

Täyte

  • 300 g raastettua Västerbotten juustoa ® – tai muu voimakasmakuinen juusto
  • Kotivaran salamimakkaraa
  • 3 munaa
  • 2 dl kermavaahtoa
  • 1 tl mustapippuria

Näin valmistat salamipiirakat

  1. Laita uuni päälle 225°.
  2. Nypi puhtain sormin voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon kylmä vesi.
  3. Painele taikinaa pienien piirakkavuokien pohjille ja reunoille. Paista pohjia uunissa 5min.
  4. Vatkaa munat ja kuohukerma. Lisää joukkoon pilkottu salami ja raastettu juusto. Mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Kaada täytettä hiukan jokaisen piirakkakuoren päälle ja paista vielä noin 15 minuuttia kunnes seos niiden päällä hyytynyt ja saanut kullanruskean värin pintaan.

Helan går! Sjung hoppfaderallan lej!!

 

Arvioi resepti

Arvioiden keskiarvo 0 (0 arviota)

Ei vielä arvioita! Lisää ensimmäinen arvio tälle reseptille.