Ruoka kiinnostaa kuluttajia aivan uudella tavalla – Meetvurstinvalmistaja Kotivara täyttää 80 vuotta

Oululainen perheyhtiö Kotivara Oy täyttää 80 vuotta. Alun perin sodan aikana perustettu elintarvikevalmistaja on kehittynyt meetvurstien erikoisosaajaksi, jonka tuotteet ovat saatavilla lähes kaikissa Suomen ja Ruotsin ruokakaupoissa. Meetvurstit säilyvät valikoimassa, mutta Kotivaralta on odotettavissa myös uutta leivänpäällis- ja ruokamaailmaan.

Meetvursteista tunnettu elintarvikevalmistaja Kotivara perustettiin Oulussa 1943. Elettiin jatkosotaa ja nimi kuvasti aikaansa. Elintarvikkeiden myynti oli säännösteltyä ja kotivaran tarve oli jokaiselle tuttua. Kotitalouksilla oli varastoituna niin paljon välttämättömiä ruokia eri tilanteiden varalle kuin ylipäänsä oli säännöstelyn aikana mahdollista hankkia.

Kotivara täyttää 80 vuotta 1.10.2023. Tälle matkalle mahtuu pitkä historia niin yksittäisen yrityksen kuin koko suomalaisen yhteiskunnankin muutosta. 50-luvulla kaupankäynti oli pientä ja tarkkaa – oli tyypillistä, että yksittäinen kauppa osti puoli tankoa makkaraa, sillä se ei pystynyt hankkimaan kokonaista. Seuraavina vuosikymmeninä suomalaisten elintaso kääntyi nousuun, ruokakauppa kehittyi valtakunnallisiksi ketjuiksi ja yrityksille avautui mahdollisuuksia kansainvälistymiseen.

Kotivaran meetvurstit ilmestyivät koko Suomen ruokakauppoihin 70-luvulta alkaen. Suomen liittyessä Euroopan unioniin käynnistettiin vienti Ruotsiin, ja nyt Oulussa valmistetut salamit löytyvät Suomen kauppojen lisäksi myös lähes kaikista ruotsalaisista ruokakaupoista.

Kuluttajien lisäksi myös ruoka-alan ammattilaiset arvostavat Kotivaran laatua. Tuotteemme päätyvät kuluttajien lautasille usein myös ravintoloiden, pizzerioiden ja muiden ammattikeittiöiden valmistamissa ruoissa.

Juhlavuoden kunniaksi olemme valmistaneet erityisen Juhlameetvurstin. Tuotteeseen käytetty liha on määritetty tarkasti ja kypsytysaika on normaalia pidempi. Juhlameetvursti on saatavana meetvurstikonossöörien arvostamana tankona ja se löytyy kaupoista syyskuusta alkaen.

”Kahdeksan vuosikymmenen taival suomalaisena perheyrityksenä on merkittävä saavutus, jonka me nykyiset kotivaralaiset otamme nöyrinä vastaan. Tehtävämme ja halumme on jatkaa tätä tarinaa edelleen”, sanoo Kotivara-konsernin toimitusjohtaja Janne Piikivi.

”Pitkän historiamme salaisuus on uudistuminen. Tulemme jatkossakin valmistamaan kuuluisia meetvurstejamme, mutta meiltä on myös odotettavissa uutta leivänpäällis- ja ruokamaailmaan”, määrittää Piikivi.

Myyntijohtaja Ilkka Heikkinen on tyytyväinen saadessaan tehdä työtä Suomen suosituimpien meetvurstien parissa. “Onhan se ylpeyden aihe, kun pitkäaikaisimmat tuotteemme edelleen yli 70 vuotta kauppoihin tulonsa jälkeen pysyvät suosiossa. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että meetvurstiemme hyvä maku löytää jatkuvasti uusia ystäviä”, Heikkinen toteaa.

”Tämän päivän kuluttaja on aiempaa kiinnostuneempi ruoasta. Halutaan kokeilla uutta, ja muiden alueiden ruokakulttuurit ovat aiempaa tutumpia. Toisaalta myös oman maan tuotteita osataan arvostaa ja suhteuttaa muualla koettuihin makuihin. Tämä antaa meille mahdollisuuden ja haasteen laajentaa tuotteidemme makumaailmaa. Täysin selvää on, että ihmiset tiedostavat ajan vaatimukset. Elintarvikevalmistajilta odotetaan vastuullisuutta, ympäristön huomioon ottamista ja avoimuutta aiempaa voimakkaammin”, sanoo Heikkinen.

Uudet terveelliset Maqu-välipalat

Vuoden 2022 aikana Kotivaran tutut tuotteet ovat saaneet rinnalleen tuulahduksen uudesta – tytäryhtiö Makuvara ja Maqu-brändi liputtavat parempien välipalojen ja valmisruokien puolesta. Ensimmäinen Maqu-tuoteperhe on jo saatavissa ruokakaupoista kautta maan.

”Uuden liiketoiminnan kehittäminen on ollut Kotivaran suunnitelmissa jo useamman vuoden ajan. Elintarvikeala on voimakkaassa muutoksessa, ja haluamme laajentaa tarjontaamme kuluttajien toivomiin uudenlaisiin tuotteisiin”, sanoo Makuvaran liiketoimintajohtaja Jonas Lindeman.

”Projekti sai alkunsa jo 2018. Siitä alkaen olemme tutkineet ja arvioineet toistasataa vaihtoehtoista tuotealuetta. Valitut ja hyviksi todetut uudet tuotteemme tulevat tarjoamaan terveys- ja ravitsemustietoisille kuluttajille aivan uudenlaisia vaihtoehtoja ruokakauppojen valikoimaan”, jatkaa Lindeman.

Lisätiedot

Janne Piikivi, toimitusjohtaja, Kotivara-yhtiöt Oy, puh. 050 387 3201
janne.piikivi@nullkotivara.fi

Ilkka Heikkinen, myyntijohtaja, Kotivara Oy, puh. 040 767 7701
ilkka.heikkinen@nullkotivara.fi

Jonas Lindeman, liiketoimintajohtaja, Makuvara Oy, puh. 040 661 6618
jonas.lindeman@nullmakuvara.com