Uusittu ilme ja 20 % vähemmän muovia pakkauksiin

Uudistamme kevään 2021 aikana kuluttajapakkauksiemme ilmeen – tuttu oranssi väri säilyy mutta pakkauksiin ilmestyy uusi vain Kotivaralle suunniteltu fontti. Pakkausmuovin käyttöä olemme vähentäneet 20 % ja olemme kokonaan lopettaneet mustan muovin käytön.

Vastuullisuus on Kotivaran toiminnan keskeinen tavoite. Haemme materiaalitoimittajiemme kanssa koko ajan ratkaisuja, joilla pystymme vähentämään pakkauksissamme käytettävän muovin määrää ilman säilyvyyden ja muiden tuoteominaisuuksien heikentymistä.

Kehitystyön ansiosta olemme pystyneet kuluvan talven aikana vähentämään pakkausmuovin käyttöä noin 20 % aiempaan verrattuna. Kotivaran liiketoimintajohtaja Janne Aikoman mukaan määrä on merkittävä ja tarkoittaa kymmeniä tuhansia kiloja vähemmän muovia vuodessa.

Myös pakkausmateriaalin kierrätettävyys on tärkeää. Tästä syystä olemme kokonaan lopettaneet kierrätystä haittaavan mustan muovin käytön pakkauksissamme jo vuonna 2019. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä pakkauksiimme käytetty muovi on 100 % kierrätettävissä.

Pakkauksien uudistamisen yhteydessä halusimme päivittää myös pakkauksiemme ilmettä. Kotivaran tuotteet on jo pitkään voinut tunnistaa kirkkaan oranssista väristä, joka erottuu hyvin kaupan hyllystä. Alun perin oranssi väri oli Kotivaran Venäläisen meetvurstin tunnusväri.

Kotivaran tuotteita

Oranssi väri säilyy, mutta pakkauksien ikkuna suurenee ja siivut näkyvät aiempaa paremmin. Pakkauksiin on lisätty faktaruutu, josta keskeiset tuoteominaisuudet on helppo tarkistaa. Otamme myös käyttöön vain Kotivaralle suunnitellun oman fontin eli kirjasintyylin – uusi moderni fontti näkyy edustavimmillaan pakkauksissa olevissa tuotenimissä.

Suurin muutos ulkoasuun tulee kylmäsavupaisteihimme. Halusimme lisätä niiden erottuvuutta meetvursteihin verrattuna. Paistipakkaukset tunnistat jatkossa isosta hopeareunaisesta kilvestä, joka näkyy tuotteen nimen taustalla.

Ensimmäiset uudistetun ilmeen pakkaukset ovat jo ilmestyneet kauppoihin. Kaikkien pakkauksien ilme muuttuu uudeksi vuoden 2021 aikana.